Kauneuspiste Sinun Hetki

Kauneuspiste Sinun Hetki

Kauneuspiste Sinun Hetki sijaitsee Liedon Nuolemolla omakotitalossa. Pihassa on hyvin tilaa autolle ja bussi nro 6 päätepysäkiltäkin on vain 600 m kävelymatka. Hoitola on rauhallinen ja tunnelmallinen. Tiedoksi että asunnossa ei ole lemmikkieläimiä ja myös koneellinen ilmanvaihto . Pyykit pesen aina herkänihon tuotteilla . Halutessasi käytän maskia hoidon aikana. Maksuvälineinä käy pankkikortti ja käteinen .😊 Lämpimästi tervetuloa!

Henkilökunta

Employee picture

Maarit Venho

Minun tarinani. "I have a dream" Muutama vuosi sitten päätin lähteä toteuttamaan pitkäaikaista haavettani kosmetologin ammatista. Kosmetologin opinnot suoritin Turku Beauty Institutessa. Kun valmistuin kosmetologiksi, perustin kotiini oman kauneushoitolan. Niinpä huhtikuussa 2023 avautui Kauneuspiste Sinun Hetki. Oman hoitolan lisäksi työskentelen kaksi päivää viikossa Turku Beauty Institutessa PRO-kosmetologina. Pidän tätä tärkeänä oman ammatillisen kehittymiseni kannalta. Muistelen välillä noin 10 vuoden takaa olevia haaveitani kosmetologin ammatista ja omasta hoitolasta. Nyt voin todeta, että unelmani on toteutunut ja saan tehdä päivittäin työtä rakastamassani ammatissa. Suurimmatkin haaveet voivat toteutua, kun uskoo itseensä ja on valmis tekemään töitä niiden eteen. Iso kiitos kaikille, jotka ovat olleet tukenani tällä matkalla. Kuitenkin se kaikkien suurin kiitos kuuluu teille ihanat asiakkaani. Ilman teitä tämä ei olisi mahdollista 💕

Lahjakortit

Saisiko olla rentoutusta, omaa aikaa, hemmottelua lahjaksi joko itsellesi tai läheisellesi ♥️🙂 Voit ostaa lahjakortin sähköisesti netistä 24/7 tai noutaa tyylikkään lahjakortin hoitolasta.

Ajanvaraus

Yhteystiedot

Hoitojen aikana pidän puhelinta äänettömällä, mutta soitan takaisin heti kun pystyn. Ajanvaraus käy kätevästi myös nettiajanvarausjärjestelmällä, joka on käytössäsi 24/7. Voit ottaa yhteyttä ja tutustua palveluihin myös Kauneuspiste Sinun Hetki Facebook- ja Instagram-sivujen kautta.

Sijainti

 Kauneuspiste Sinun Hetki

 +358504430438

 Kelokuja 4A 21420 Lieto

 venhomaarit@gmail.com

Ota meihin yhteyttä

Hinnasto

Muista myös hemmotella läheistäsi lahjakortilla. Kaikki hoidot ovat yhdisteltävissä ja muunneltavissa toiveidesi mukaan. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä Sinulle sopiva kokonaisuus. Hinnat sis. ALV 24%.

TARJOUKSETHinta alk.
Herkän ihon Intense Calming -erikoiskasvohoito ⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
UUTUUSHOITO! Intense Calming -erikoiskasvohoito antaa pitkäkestoista helpotusta herkän ja ärtyneen ihon oireisiin. Iho löytää rauhan ja tasapainon. Erikoistuotteiden aktiiviainekonsepti sisältää tarkkaan valittuja Janssen Cosmeticsin Sensitive-linjan tuotteita. Hoidossa vahvistetaan ihon omaa luonnollista suojapuskuria ja rauhoitetaan ihoa sekä vähennetään punoitusta ja nostetaan ihon kosteuspitoisuutta. Kuorinta tehdään hellävaraisesti entsymaattisesti, joka onkin ihanteellinen intensiivisen tehohoidon valmistelemiseen ilman mekaanista ärsytystä. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 61 € (norm. 77 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
61,00 €
Kasvojen ultraäänipuhdistus ⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
Tehokkaasti kasvojen ihoa puhdistava, kivuton ultraäänipuhdistus sopii kaikille ihotyypeille, myös hyvin herkälle iholle. Ultraäänipuhdistus kuorii pintakuivan, harmahtavan ihosolukon ihon pinnalta ja nostaa lempeästi huokosista ylimääräisen talin ja muut epäpuhtaudet. Kasvojen ultraäänipuhdistus sisältää alkupuhdistuksen (kaksoispuhdistuksen), ultraäänikuorinnan, mekaanisen ihonpuhdistuksen, ampullin imeytyksen ultraäänellä, kasvohieronnan sekä naamion. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Iho on heti hoidon jälkeen kirkkaampi ja tasaisempi. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 65 € (norm. 82 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
65,00 €
Siloittava Hyalyron Boost -erikoiskasvohoito ja Spa-jalkahoito ⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
Hemmottelupaketti sisältää siloittavan Hyalyron Boost -erikoiskasvohoidon sekä Spa-jalkahoidon. Hoidot tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 97 € (norm. 122 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
97,00 €
KasvohoidotHinta alk.
Herkän ihon Intense Calming -erikoiskasvohoito ⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
UUTUUSHOITO! Intense Calming -erikoiskasvohoito antaa pitkäkestoista helpotusta herkän ja ärtyneen ihon oireisiin. Iho löytää rauhan ja tasapainon. Erikoistuotteiden aktiiviainekonsepti sisältää tarkkaan valittuja Janssen Cosmeticsin Sensitive-linjan tuotteita. Hoidossa vahvistetaan ihon omaa luonnollista suojapuskuria ja rauhoitetaan ihoa sekä vähennetään punoitusta ja nostetaan ihon kosteuspitoisuutta. Kuorinta tehdään hellävaraisesti entsymaattisesti, joka onkin ihanteellinen intensiivisen tehohoidon valmistelemiseen ilman mekaanista ärsytystä. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 61 € (norm. 77 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
61,00 €
Kasvojen ultraäänipuhdistus ⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
Tehokkaasti kasvojen ihoa puhdistava, kivuton ultraäänipuhdistus sopii kaikille ihotyypeille, myös hyvin herkälle iholle. Ultraäänipuhdistus kuorii pintakuivan, harmahtavan ihosolukon ihon pinnalta ja nostaa lempeästi huokosista ylimääräisen talin ja muut epäpuhtaudet. Kasvojen ultraäänipuhdistus sisältää alkupuhdistuksen (kaksoispuhdistuksen), ultraäänikuorinnan, mekaanisen ihonpuhdistuksen, ampullin imeytyksen ultraäänellä, kasvohieronnan sekä naamion. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Iho on heti hoidon jälkeen kirkkaampi ja tasaisempi. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 65 € (norm. 82 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
65,00 €
Klassinen kasvohoito
Klassinen kasvohoito on oikea hoito juuri sinulle, jos viime käynnistä kosmetologilla on aikaa tai olet epävarma mistä kannattaisi lähteä liikkeelle ihonhoidossa. Klassinen kasvohoito sisältää ihoanalyysin, alkupuhdistuksen, höyrytyksen tarvittaessa, mekaanisen puhdistuksen (mustapäät), kuorinnan, ampullin, kasvohieronnan sekä naamion. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ajaksi ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
67,00 €
Nuorten ihonpuhdistus (alle 18v)
Teini-ikäisille sopiva. Hellävarainen mutta tehokas mustapäiden ja ihon epäpuhtauksien kanssa kamppailevan nuoren hoito, jossa annetaan myös nuoren ihotyypille sopivaa ihonhoidon ohjausta. Hoitoon sisältyy puhdistus, kuorinta, höyrytys, ampulli, mekaaninen puhdistus, naamio ja kasvohieronta. Lisäksi myös kulmien siistiminen. Tarvittaessa voidaan käyttää korkeataajuuslaitetta, joka rauhoittaa tulehduksia ja desinfioi ihoa sekä hillitsee talin muodostusta. Korkeataajuus myös supistaa huokosia ja tasoittaa ihon väriä. Hoidon ansiosta ihon verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuu. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ajaksi ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
42,00 €
Fokus on Eyes -erikoiskasvohoito
Herkkä silmänympärysiho kaipaa erityisen hellää hoitoa. Herkälle silmänympärysalueelle kehitetty Fokus on Eyes -erikoiskasvohoito auttaa vähentämään turvotusta ja tummia silmänympäryksiä sekä tekee silmäluomista pehmeämmät ja kevyemmät. Oikeanlainen hoito auttaa myös ylläpitämään nuorekkuutta katseessa. Fokus on Eyes -erikoiskasvohoito pitää sisällään alkupuhdistuksen, kuorinnan, Eye Flash Fluid -ampullin, silmänympärysihon tikkuhieronnan sekä kasvohieronnan. Lisäksi hoitoon kuuluu kasvonaamio, silmänympärysnaamio jonka vaikutuksen aikana saat nauttia rentouttavasta niska-hartiahieronnasta. Hoito viimeistellään laadukkaalla Janssen Cosmetics seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoitoon sisältyvä Eye Flash Fluid -ampulli on kehitetty erityisesti väsyneelle ja herkälle silmänympärysiholle. Ampulli sisältää hyaluronihappoa, joka tasoittaa ihon kuivuudesta aiheutuneita ryppyjä sekä auttaa ihoa pysymään kimmoisana ja hehkuvana. Hoidon lopputuloksena on kiinteä ja samettisen pehmeä iho, todellinen ilo silmälle! Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
77,00 €
Siloittava Hyalyron Boost -erikoiskasvohoito
Hyalyron Boost -erikoiskasvohoito vie mennessään kuivuuden ja kiristyksen tunteen. Kasvohoitoon sisältyy Hyalyron Fluid -ampulli, AHA-happokuorinta sekä kasvohieronta Hyalyron 3Replenish Creamilla. AHA-happokuorinta poistaa ihon pinnalta kiristävän ja hilseilevän ihosolukon sekä tasoittaa kosteusköyhyydestä johtuvia juonteita. AHA-hapot ja hyalyronihappo sitovat ihoon taianomaisesti kosteutta ja hoidon jälkeen iho on pehmeä sekä olo virkistynyt. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan ihotyypin mukainen naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ajaksi. Samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Naamio edesauttaa Hyalyron Fluid -tehoampullin imeytymistä ihon syvimpiin kerroksiin. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
77,00 €
Exfoliation System -hedelmähappokuorinta
Kaunistava, kirkastava ja puhdistava hedelmähappoihin perustuva Exfoliation System -kuorintamenetelmä on täydellinen ratkaisu moniin erilaisiin ihonhoidollisiin haasteisiin. Exfoliation System hoitaa erinomaisesti ihon kuivuutta, rasvaisuutta ikääntymisen merkkejä sekä pigmattihäiriöitä. Kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, Exfoliation System -kaksoiskuorintakäsittelyn, kasvohieronnan, ampullin, naamio. Lisäksi myös kulmien siistiminen. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Suositellaan 3 kerran sarjahoitona 175 €.
77,00 €
Kirkastava Vitaforce C -erikoiskasvohoito
Kun unelmana on tasaisen sävyinen ja säteilevä iho. C-vitamiinihoito saa väsyneen ihon säteilemään ja tasoittaa ihon pieniä epätasaisuuksia sekä pigmenttivirheitä. Kirkastava Vitaforce C -erikoiskasvohoito antaa ihollesi ihanaa energiaa. C-vitamiini on hoidossa läsnä heti alkuhetkistä lähtien. Iho puhdistetaan kirkastavalla puhdistuspuuterilla. Stimuloiva kuorinta kuorii mekaanisesti ja kemiallisesti paljastaen raikkaan sekä hehkuvan ihon. Virkistävä C-vitamiinipitoinen kasvohieronta parantaa ihon hapensaantia. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan ihotyypin mukainen naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ajaksi ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
77,00 €
Exfoliation System -hedelmähappokuorinta, 3 kerran sarjahoito
Kaunistava, kirkastava ja puhdistava hedelmähappoihin perustuva Exfoliation System -kuorintamenetelmä on täydellinen ratkaisu moniin erilaisiin ihonhoidollisiin haasteisiin. Exfoliation System hoitaa erinomaisesti ihon kuivuutta, rasvaisuutta ikääntymisen merkkejä sekä pigmattihäiriöitä. Kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, Exfoliation System -kaksoiskuorintakäsittelyn, kasvohieronnan, ampullin, naamio. Lisäksi myös kulmien siistiminen. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Suositellaan 3 kerran sarjahoitona noin kahden viikon välein. Yhden kasvohoidon kesto 70 min. Ihana lahjakortti-idea 💕
175,00 €
Luksuskasvohoito
Erityisen rentouttava ja hemmotteleva pitkä kasvohoito. Luksus-erikoiskasvohoito pitää sisällään alkupuhdistuksen, kuorinnan, Eye Flash Fluid -ampullin, silmänympärysihon tikkuhieronnan sekä kasvohieronnan. Lisäksi hoitoon kuuluu kasvonaamio, silmänympärysnaamio jonka vaikutuksen aikana saat nauttia rentouttavasta niska-hartiahieronnasta. Hoito viimeistellään laadukkaalla Janssen Cosmetics seerumilla ja loppuvoiteilla. Jos haluat pitkän hieronnan ja hemmottelun, valitse tämä 😍 Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
99,00 €
Kasvojen timanttihionta
Kasvojen timanttihionta on ihoa tehokkaasti alipaineella ja timanttimurskeisella hoitopäällä puhdistava ja pintaa tasoittava hoito. Timanttihionta poistaa tehokkaasti kuolleen ihosolukon, pintakuivuutta sekä ylimääräistä ja tukkeutunutta talia ihohuokosista. Kuorinta uudistaa tehokkaasti ihoa sekä madaltaa juonteita ja vaalentaa maksaläiskiä. Kasvojen timanttihionta sisältää alkupuhdistuksen (kaksoispuhdistuksen), timanttihiontakuorinnan, mekaanisen ihonpuhdistuksen, ampullin, kasvohieronnan sekä naamion. Kasvohieronnan jälkeen laitetaan naamio vaikuttamaan kasvoille n. 15–20 min. ja samalla saat nauttia niska-hartiaseudun hieronnasta. Hoito viimeistellään seerumilla ja loppuvoiteilla. Iho on heti hoidon jälkeen kirkkaampi ja tasaisempi. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
82,00 €
Ampoule Booster Cure -erikoiskasvohoito
UUTUUSHOITO! Ampoule Booster Cure -erikoiskasvohoito tulee saataville 14.10.2024 lukien. Tutustumistarjouksena 79 € (norm. 99 €). Varaa oma hoitosi 31.10.2024 mennessä. Lisätietoa tulossa pian...
79,00 €
Ripset ja KulmatHinta alk.
Ripsien ja kulmien värjäys sekä kulmien muotoilu
Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien muotoilu.
30,00 €
Ripsien värjäys
Ripsien kestovärjäys.
20,00 €
Kulmien värjäys ja muotoilu
Kulmien muotoilu ja kestovärjäys.
20,00 €
JalkahoidotHinta alk.
Jalkahoito ja kynsien lakkaus
Jalkahoito on jalkojen luonnollista hyvinvointia tukeva perinteinen hoito, joka pehmentää jalkapohjasi ja keventää mielesi. Hoito (70 min.) sisältää jalkakylvyn, kovettumien poiston, kynsien leikkauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon, kynsinauhaöljyn, kynsien lakkauksen sekä rentouttavan jalkojen hieronnan. Hoidon jälkeen jalat ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
50,00 €
Jalkahoito hieronnalla
Jalkahoito on jalkojenluonnollista hyvinvointia tukeva perinteinen hoito, joka pehmentää jalkapohjasi ja keventää mielesi. Hoito (70 min.) sisältää jalkakylvyn, kovettumien poiston, kynsien leikkauksen ja viilauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon, kynsinauhaöljyn sekä rentouttavan jalkojen hieronnan. Hoidon jälkeen jalat ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Hyvä lahjaidea myös miehille.
50,00 €
Spa-jalkahoito
Arjen luksusta jaloillesi. Spa-jalkahoidossa jalat kuoritaan pehmeäksi polviin saakka ja kuorinta poistetaan lämpöisillä pyyhkeillä sekä laitetaan naamio vaikuttamaan. Hoito sisältää jalkakylvyn, kuorinnan, naamion, kovettumien poiston, kynsien leikkauksen ja viilauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon, kynsinauhaöljyn sekä rentouttavan jalkojen hieronnan. Lisäksi kynsien lakkaus halutessasi. Hoidon jälkeen jalat ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
70,00 €
Aromaattinen jalkahieronta
Aromaattinen jalkahieronta (60 min.) tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Hoidon jälkeen jalat ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat. Aromaattinen jalkahieronta lisää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa sekä poistaa nesteitä. Jalkahieronnassa käytetään 100% eteeristä öljyä asiakkaan toiveen mukaan. Hoito antaa sinulle rennon ja nautinnollisen hetken mielelle ja keholle. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
45,00 €
Varpaankynsien hoito
Onko sinulla vaikeuksia leikata itse varpaankynnet? Ovatko kynnet jo kenties hieman paksuuntuneet? Varpaankynsien hoito (35 min.) sisältää kynsien leikkauksen, viilauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon sekä kynsinauhaöljyn. Hoito sisältää 2–4 kynnen ohennuksen tarvittaessa. Lopuksi myös jalkojen rasvaus.
20,00 €
Jalkahoito ja varpaiden geelilakkaus
Haluatko hemmottelevan jalkahoidon sekä kestävät ja upeat varpaankynnet? Hoito (90 min.) sisältää jalkakylvyn, kovettumien poiston, kynsien leikkauksen ja viilauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon, kynsinauhaöljyn, lakkauksen geelilakalla sekä rentouttavan jalkojen hieronnan. Geelilakkaus kovetetaan LED tai UV-uunilla. Geelilakkaus pysyy kauniina pitkään. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
95,00 €
Varpaankynsien geelilakkaus
Haluatko kestävät ja upeat varpaankynnet? Hoito (60 min.) sisältää jalkakylvyn, kynsien leikkauksen ja viilauksen, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoidon, kynsinauhaöljyn sekä kynsien lakkauksen geelilakalla. Geelilakkaus kovetetaan LED- tai UV-uunilla. Geelilakkaus pysyy kauniina pitkään. Lopuksi myös jalkojen rasvaus. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
47,00 €
Kädet ja kynnetHinta alk.
Manikyyri
Kauniit kynnet tuovat iloa päivääsi, niin arkena kuin juhlana. Manikyyri sisältää kynsien muotoilun, kynsinauhojen siistimisen, viilauksen, kynsinauhaöljyn, rentouttavan hieronnan sekä lakkauksen valinnaisella värillä. Hoidon jälkeen kädet ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
42,00 €
Spa manikyyri
Arjen luksusta käsillesi. Spa manikyyri sisältää kynsikylvyn, käsien kuorinnan, joka poistetaan lämpimillä pyyhkeillä sekä hemmottelevan ja ravitsevan naamion. Lisäksi tehdään vielä kynsien muotoilu ja viilaus, kynsinauhojen siistiminen, käsihieronta sekä lakkaus valinnaisella värillä. Lopuksi vielä hoitava kynsinauhaöljy. Spa manikyyri sopii hemmotteluun ja kuivan ihon hoitoon. Hoidon jälkeen kädet ovat kauniit, pehmeät ja hyvinvoivat sekä mielikin virkeä. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
55,00 €
Parafiinikäsihoito
Parafiinikäsihoito sopii hyvin kylmistä käsistä ja nivelrikon oireista kärsiville. Parafiinikäsihoidossa tehdään manikyyrin lisäksi parafiinipintalämpöhoito. Hoidossa käytettävä parafiinimassa sulatetaan 50-55 asteiseksi. Parafiini syväkosteuttaa, hoitaa, vilkastuttaa verenkiertoa ja lymfakiertoa, koska lämpö laajentaa ihon hiussuonia. Parafiini sopii hyvin kylmistä käsistä ja nivelrikon oireista kärsiville. Hoidon jälkeen kädet tuntuvat ihanan pehmoisilta. Hoito tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
50,00 €
Geelilakkaus: Huolto
Upea, jopa 3 viikkoa kestävä lakka. Sisältää vanhan geelilakkauksen poiston.
30,00 €
HierontaHinta alk.
Niska- ja hartiahieronta
Niska- ja hartiahieronta (50 min.) on yksi parhaita keinoja lievittää jännitystä ja kipua niska-hartiaseudun lihaksissa. Täydellinen vastalääke istumatyötä tekevälle. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Saatavana myös 4 kerran sarjahoitona, jossa normaalihintaisista hieronnoista viimeinen hoitokerta on ilmainen.
41,00 €
Aromahieronta koko vartalolle
Aromahieronta (70 min.) koko vartalolle on koko kehon rauhoittava ja rentouttava öljyhieronta eteerisillä öljyillä, johon saat valita mieleisesi tuoksun. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
60,00 €
Klassinen hieronta
Klassinen hieronta (70 min.) vähentää lihaskireyksiä ja -kipuja, vilkastuttaa verenkiertoa, rentouttaa ja parantaa unen laatua. Hieronnalla on myös tärkeä rooli ennaltaehkäisevänä hoitona. Klassinen hieronta voi olla joko koko vartalolle (kokovartalohieronta), tai kohdistaa asiakkaan toiveiden mukaisesti erityisesti esim. niska/hartia-seutuun, alaselkään, alaraajoihin jne. Klassinen hieronta sopii kaikille hemmottelua tai kokonaisvaltaista kehon ja mielen rentoutusta kaipaaville. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
60,00 €
Niska- ja hartiahieronta, 4 kerran sarjahoito
Niska- ja hartiahieronta on yksi parhaita keinoja lievittää jännitystä ja kipua niska-hartiaseudun lihaksissa. Täydellinen vastalääke istumatyötä tekevälle. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. 4 kerran sarjahoito. Yhden hierontakerran kesto 50 min. Ihana lahjakortti-idea 💕
128,00 €
Klassinen hieronta (tai aromahieronta), 4 kerran sarjahoito
Klassinen hieronta vähentää lihaskireyksiä ja -kipuja, vilkastuttaa verenkiertoa, rentouttaa ja parantaa unen laatua. Hieronnalla on myös tärkeä rooli ennaltaehkäisevänä hoitona. Klassinen hieronta voi olla joko koko vartalolle (kokovartalohieronta), tai kohdistaa asiakkaan toiveiden mukaisesti erityisesti esim. niska/hartia-seutuun, alaselkään, alaraajoihin jne. Klassinen kokovartalohieronta sopii kaikille hemmottelua tai kokonaisvaltaista kehon ja mielen rentoutusta kaipaaville. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. 4 kerran sarjahoito. Yhden hierontakerran kesto 70 min. Voit halutessasi valita vaihtoehtoisesti myös aromahieronnan. Ihana lahjakortti-idea 💕
186,00 €
VartalohoidotHinta alk.
Intialainen päähieronta
Intialainen päähieronta (45 min.) on nautinnollinen ja rentouttava kokemus. Hieronnassa käsitellään pään lisäksi hartioita, käsivarsia, niskaa, päänahkaa ja korvia. Intialaisia päähierontaa kutsutaankin "stressipesuksi", sillä hoidolla pyritään puhdistamaan mieli huolista ja stressistä. Hoidolla tarjotaan hierottavalle rentouttava ja miellyttävän hemmotteleva kokemus. Hoito auttaa mm. unettomuuteen, silmien väsymiseen, päänsärkyyn, kireään päänahkaan Lisäksi hoito vilkastuttaa hiustenkasvua, verenkiertoa sekä lymfanestekiertoa. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
43,00 €
Selän hemmotteluhoito
Selän hemmotteluhoito (65 min.) sisältää kuorinnan, klassisen selkähieronnan ja naamion. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
57,00 €
KarvanpoistoHinta alk.
Kasvojen sokerointi
Sokerointi on tehokas ja hellävarainen karvanpoistomenetelmä. Hoito sisältää sokeroinnin lisäksi kulmien muotoilun. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua n. 12h ajan sekä suojaa iho auringolta. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
25,00 €
Säärien sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Optimaalinen karvan pituus on 3-5 mm. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua n.12h ajan sekä suojaa iho hyvin auringolta. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
32,00 €
Kainaloiden sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua ja deodorantin laittoa n. 12 h ajan. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
20,00 €
Reisien sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua n.12 h ajan ja suojaa iho hyvin auringolta. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
40,00 €
Käsivarsien sokerointi
Käsivarsien sokerointi. Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua n. 12h ajan ja suojaa iho hyvin auringolta. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
30,00 €
Bikinirajan sokerointi
Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Sokeroinnin jälkeen vältä hikoilua n. 12h ajan ja suojaa iho hyvin auringolta. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
30,00 €
HemmottelupaketitHinta alk.
Siloittava Hyalyron Boost -erikoiskasvohoito ja Spa-jalkahoito 💕⭐️⭐️⭐️TARJOUS -20% ⭐️⭐️⭐️
Hemmottelupaketti sisältää siloittavan Hyalyron Boost -erikoiskasvohoidon sekä Spa-jalkahoidon. Hoidot tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Lokakuun tarjoushinta 97 € (norm. 122 €). Varaa hoitosi 31.10.2024 mennessä.
97,00 €
Relax 💕
UUTUUSHOITO Hemmottelupaketti sisältää rentouttavan päähieronnan (15 min.), hemmottelevan kasvohieronnan (15 min.) sekä niska-hartiahieronnan (30 min.). Hoidot tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
53,00 €
Klassinen kasvohoito ja jalkahoito 💕
Hemmottelupaketti sisältää klassisen kasvohoidon ja jalkahoidon. Hoidot tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Hyvä lahjavinkki myös miehille.
97,00 €
Niska- ja hartiahieronta sekä jalkahoito hieronnalla 💕
Hemmottelupaketti sisältää niska- ja hartiahieronnan sekä jalkahoidon. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen ja rentouttavan hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Hyvä lahjavinkki myös miehille.
86,00 €
Selän hemmotteluhoito ja Intialainen päähieronta 💕
Selän hemmotteluhoito sisältää kuorinnan, klassisen selkähieronnan ja naamion. Intialainen päähieronta on nautinnollinen ja rentouttava kokemus. Hieronnassa käsitellään pään lisäksi hartioita, käsivarsia, niskaa, päänahkaa ja korvia. Intialaisia päähierontaa kutsutaankin "stressipesuksi", sillä hoidolla pyritään puhdistamaan mieli huolista ja stressistä. Hoidolla tarjotaan hierottavalle rentouttava ja miellyttävän hemmotteleva kokemus. Intialainen päähieronta auttaa mm. unettomuuteen, silmien väsymiseen, päänsärkyyn, kireään päänahkaan Lisäksi hoito vilkastuttaa hiustenkasvua, verenkiertoa sekä lymfanestekiertoa. Rentouttava musiikki sekä tunnelmavalaistus takaavat hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen. Ihana lahjakortti-idea 💕
85,00 €
Äidin hemmottelupaketti: Floral Energy - erikoiskasvohoito, jalkahoito sekä ylellinen käsihoito 💕
Äidin hemmottelupaketti sisältää Floral Energy - erikoiskasvohoidon ja jalkahoidon. Lisäksi saat vielä ylellisen käsihoidon, joka sisältää käsivarsien kuorinnan ja naamion sekä pikamanikyyrin ja kynsien lakkauksen. Hoidot tehdään mukavassa hoitotuolissa, jonka saat halutessasi lämpimäksi. Voit vain rentoutua ja nauttia lämpimän peiton alla. Musiikki ja valaistus luovat tunnelmallisen hemmotteluhetken. Tarjolla myös lasillinen juotavaa ja pieni makeinen.
120,00 €
Sinun Hetki 💕
Hemmottelupaketti sisältää ihotyypin mukaisen kasvohoidon, hemmottelevan jalkahoidon sekä manikyyrin. Tarkemmat tiedot tulossa pian...
180,00 €
Nouda oma lahjakortti hoitolastaHinta alk.
Lahjakortin nouto hoitolasta
Nouda oma tyylikäs pahvinen (sis. kirjekuori) lahjakortti hoitolasta. Voit maksaa lahjakortin hoitolassa. Lahjakortti on voimassa 12 kk ostohetkestä. Lahjakortti voidaan myös postittaa haluamaasi osoitteeseen (+2,50€) lisähinnasta. Lahjakortin saa tietylle hoidolle tai halutulle summalle.
0,00 €
Janssen Cosmetics TuotteetHinta alk.
Tuotteiden nouto hoitolasta
Haluatko ostaa itsellesi tai läheisellesi laadukkaita Janssen Cosmetics tuotteita? Varaa ostosaika ja katsotaan yhdessä sopiva tuote. Jos tuotteet tulevat lahjaksi, niin ne paketoidaan kauniiseen lahjapakettiin odottaessa.
0,00 €
Banner